Kuvia maailmalta - Stryn, kesälaskua säiden armoilla
Pitkälle sisämaahan työntyvää vuonoa reunustavat jylhät kallionseinämät, vesiputousten pauhu rikkoo peilityynen järven tuomaa rauhaa. Auringon paiste ja tyyni keli ovat harvinaista herkkua viikon mittaisella vierailulla 500 kilometriä Oslosta sijaitsevaan Stryniin. Kylän keskustasta 40 kilometrin päässä sijaitseva kesähiihtokeskus on viikossa lunastanut kaikki odotuksensa varsinkin sään suhteen.
Muutaman päivän kestänyt vesisade ja kova tuuli ovat välillä pitäneet hissit paikallaan jopa kokonaisia päiviä. Kylmien ilmavirtojen saapuessa reilun kilometrin korkeudessa sijaitseva ala-asema tarjoaa kuitenkin tarpeeksi korkeutta veden muuttuessa lumeksi, eikä riemulla ole rajaa tuoreen lumen
peittäessä rinteet kauniiseen peitteeseen vain viikkoa ennen juhannusjuhlia.
Yläaseman sijaitessa reilussa 1500 metrin korkeudessa, pysyy lumi myös kohtuullisen kevyenä pitkälle iltapäivään. Helposti lähestyttävät off-pisteet kutsuvat laskijoita, railot ja nopeasti vaihtuvat sääolosuhteet tulee kuitenkin ottaa jäätiköllä huomioon ennen seikkailuun lähtöä. Tarjolla on usein myös hyvätasoinen lumilautaparkki.
Lähialueella on lukuisia leirintäalueita ja vuokramökkejä, laskettelukeskus on yleensä auki touko-kesäkuun vaihteesta alkaen. Lähettyvillä on myös muita jäätiköitä sekä muita hienoja nähtävyyksiä. OW suosittelee!
Strynin matkoja järjestää elämysmatkat: www.elamysmatkat.com
Lisätietoja hiihtokeskuksesta osoitteessa: http://www.strynefjellet.com/
Teksti ja kuvat: Kalle Viira, Openworld













Jätä kommentti